Vuoden 2024 alussa voimaan tulevat muutokset
Uusi vuosi tuo mukanaan muutoksia, jotka niin yrityksen kuin yksityishenkilöidenkin on hyvä huomioida.
Me Gallantilla kokosimme avuksenne listan olennaisimmista vuoden 2024 vero- ja muista lainsäädäntömuutoksista. Lue alta, mikä kaikki muuttuu.
Yritysten tuloverotus
- Suuryhtiöille otetaan käyttöön maailmanlaajuinen 15 %:n vähimmäisvero. Mikäli konserniyhtiöiden efektiivinen yritysverokanta jää jossakin valtiossa alle 15 %:n, Suomen Verohallinto voi periä erotuksen vähimmäisverona suomalaiselta emoyhtiöltä. Muutos koskee vain konserneja, joiden liikevaihto on vähintään 750 miljoonaa euroa.
- Laki tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoihin perustuvista lisävähennyksistä verotuksessa tuli voimaan 1.1.2023. Sen soveltamisesta saadaan kokemusta ensimmäistä kertaa suuremmassa määrin, kun keväällä 2024 laaditaan vuoden 2023 tilinpäätöksiä ja veroilmoituksia.
Henkilöverotus
- Valtion verotuksessa ansiotulojen progressiivisen tuloveroasteikon tulorajoja korotetaan valtionverotuksessa noin 2,8 prosentilla.
- Henkilöverotuksen ylintä progressioporrasta jatketaan vaalikauden loppuun saakka 150 000 euron tasolla. Vuonna 2024 tuloveroasteikkoon lisätään uusi ylin porras.
- Asunnon ja työpaikan välisiä matkakustannuksia koskevan vähennyksen omavastuuosuutta nostetaan 750 eurosta 900 euroon.
- Kotitalous-, hoiva- ja hoitotyötä koskevaa kotitalousvähennystä jatketaan vuodelle 2024. Kotitalousvähennys laajenee myös kattamaan kotona annettuja fysioterapia ja toimintaterapia palveluita.
- Ulkomaisten avainhenkilöiden lähdeverotuksen alainen työskentelyaika pidennetään 84 kuukauteen.
- Osakesäästötilin enimmäistalletus nousee 100 000 euroon.
Valmisteverotus
- Liikennepolttoaineiden valmisteveroja alennetaan. Bensan litrahinta laskee noin 4,4 senttiä ja dieselin 4,9 senttiä.
- Alkoholiverotusta muutetaan, väkevien alkoholijuomien ja viinien veroa nostetaan ja oluen veroa lasketaan.
Varainsiirtoverotus
- Ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapaus poistuu.
- Varainsiirtoveroprosentit laskevat, jatkossa kiinteistöjen varainsiirtovero on 3 % ja osakkeiden ja osakehuoneistojen 1,5 %.
Verojen viivästysseuraamukset
- Verojen viivästyskorot nousevat vuonna 2024. Viivästyskorko on vuonna 2024 11 % ja veronpalautuksille maksettava hyvityskorko on 2 %.
Muut
- Perintöveron pidennettyä maksuaikaa pidennetään.
- Maapohjan kiinteistöveron alaraja nousee 0,93 %:sta 1,3 %:n. Tämä tarkoittaa kiinteistöverotuksen kiristymistä monissa kunnissa.
Verotukseen liittymättömät, mutta mielenkiintoiset muutokset
ESG-Raportointi
Vuoden 2024 alusta lähtien astuu voimaan Kestävyysraportointidirektiivi (CSRD, Corporate Sustainability Reporting Directive) yhdessä sen standardin (ESRS, European Sustainability Reporting Standard) kanssa. Aluksi direktiivi ja standardi koskevat yli 500 henkilöä työllistäviä pörssiyrityksiä yrityksiä. Kuitenkin toimitusketjujen kautta niiden vaikutus ulottuu myös pienempiin yrityksiin jo vuoden 2024 alusta lähtien. On tärkeää huomata, että vuoden 2025 alusta alkaen raportointivelvollisuus laajenee kattamaan yrityksiä, jotka täyttävät vähintään kaksi seuraavista kriteereistä:
- Vähintään 250 työntekijää
- Vähintään 40 miljoonan euron liikevaihto
- Vähintään 20 miljoonan euron tase
Komissio harkitsee edelleen tulevaisuudessa, tulisiko raportointivelvollisuutta laajentaa myös vielä pienempiin yrityksiin. Raportti direktiivin uudistamistarpeista toimitetaan vuonna 2029.
Lue lisää ESG-raportoinnista: Miten kiristyvät raportointivelvoitteet vaikuttavat yritystoimintaan?
Pankit
Vuoden alusta pankeille ja maksunvälityspalveluita tarjoaville yrityksille tulee velvollisuus ilmoittaa tiedot rajat ylittävistä maksuista EU:n alueella. Tämän uudistuksen tarkoituksena on varmistaa yritysten tasapuolinen kilpailu ja vähentää kansainvälisen verkkokaupan arvonlisäveropetoksia.