
Kasva ammattilaiseksi Gallantin kanssa
Hei sinä tulevaisuuden osaaja, hauska tavata! Me Gallantilla tarjoamme juuri sinulle turvallisen ympäristön oppia uutta ja kasvaa omaan työtehtävääsi. Meillä sinun ei suinkaan tarvitse heti osata kaikkea, sillä suuri osa oppimisesta tapahtuu päivittäisen työn kautta.
Tästä alkaa uusi urasi
Harjoittelupaikan valinta on jännittävä päätös, joka näyttää suunnan työurallesi. Gallantilla harjoittelujakso tähtää aina työllistymiseen, joten käytännön oppien lisäksi taskuusi saattaa jäädä myös alan työpaikka!
Jokainen Gallant Trainee -ohjelma pitää sisällään kattavan perehdytyksen, huikeat työkaverit ja henkilökohtaisen mentorin jatkuvan tuen.
Trainee-ohjelmien sisältö ja tavoitteet vaihtelevat liiketoiminnoittain hakujen välillä. Yhteistä jokaiselle Gallant Trainee -ohjelmalle on kuitenkin se, että ne antavat Traineelle mitä parhaimmat eväät uran alkutaipaleelle!
We got your back!

Mikäli kiinnostuit Gallant Trainee -ohjelmasta, kerron siitä sinulle mielelläni lisää.
Kuka voi hakea Trainee-ohjelmaan?
Gallant Trainee 1
Gallant Trainee 1 -ohjelmaan haemme henkilöitä, jotka suorittavat parhaillaan alan tutkintoa (kuten merkonomi tai tradenomi). Lisäksi ohjelmasta saavat kaipaamaansa lisävahvistusta ne hakijat, joilla on jo alan tutkinto tai vähäistä työkokemusta alalta.

Gallant Trainee 2
Gallant Trainee 2 -ohjelmaan soveltuvat hakijat, joilla on aiempaa osaamista haettavan toimialan tehtävistä tai taustalla aiemmin suoritettu Gallant Trainee 1 -ohjelma.
Miten ja milloin hakea?
Hakuaika
Gallant Trainee -ohjelmat käynnistyvät kolme kertaa vuodessa: helmi-, touko- ja lokakuussa. Tarjolla on kestoltaan 4–12 kk harjoittelujaksoja erilaisten taloushallinnon tehtävien parissa. Haut aukeavat muutamaa kuukautta aiemmin ja hakuaikaa on yhteensä kuukausi.

Avoimet paikat
Avoimet paikat julkaistaan sivuillamme sekä yhteistyöoppilaitosten kautta. Jos kiinnostuit useasta Gallant Trainee -paikasta, haethan jokaiseen paikkaan erikseen kunkin työpaikkailmoituksen kautta ja räätälöi hakemus erikseen kuhunkin tehtävään.
Miten hakuprosessi etenee?
Haku
Haun käynnistyessä käymme hakemuksia läpi jo hakuajan kuluessa, joten lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian.
Haastattelut
Olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä ja kutsumme valitut hakijat valintahaastatteluihin. Haastatteluissa käymme läpi hakijan sopivuutta Gallantin Trainee -ohjelmaan.
Valinnat
Haastattelujen perusteella valitsemme tehtäviin sopivimmat Gallant Traineet.
Maksetaanko Trainee-ohjelman aikana palkkaa?
Gallant Trainee 1
Gallant Trainee 1 -ohjelma on palkaton, mutta siitä voidaan maksaa bonusta, mikäli perustavoitetaso on saavutettu ja harjoittelun aikana on osoitettu potentiaalia työllistyä Gallantille, eli Traineessa nähdään potentiaalia Trainee 2 -ohjelmaan tai suoraan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Gallant Trainee 2
Gallant Trainee 2 -ohjelmassa Trainee on työsuhteessa ja palkkaa maksetaan Trainee -jaksolta työehtosopimuksen mukaisesti. TES harjoitteluajan palkka on 85 % normaalista taulukkopalkasta max. 6 kk ajan.
Voinko suorittaa näytön useammassa eri liiketoiminnossa?
Kyllä. Gallant Trainee voi suorittaa näytön useammassa eri liiketoiminnassa, yleisimmin Accounting & Payroll. Tällöin tavoitetasot toiminnoittain ovat alemmat, kuin koko Gallant Trainee -ohjelman samassa toiminnossa suorittavalla harjoittelijalla. Mikäli toivot suorittavasi näyttöjä monessa eri liiketoiminnossa, mainitsethan asiasta jo hakemusvaiheessa.

Voiko trainee työskennellä etänä?
Gallant Traineet työskentelevät pääsääntöisesti toimistolla, sillä verkostoituminen ja kohtaamiset muiden Gallantilaisten kanssa on tärkeä osa Gallant Trainee -ohjelmaa. Etätyöskentelyä voidaan kuitenkin tapaus- ja tilannekohtaisesti harkita.

Traineena voi tutustua rauhassa omaan työtehtävään ja muihin Gallantin työllistymismahdollisuuksiin. Mieki työllistyin Trainee-ohjelman jälkeen minulle luotuun toiveideni mukaiseen työtehtävään.

Töihin Gallantille?
Työ taloushallinnon alalla on paljon muutakin kuin numeroiden pyörittelyä.
Jos kaipaat uusia uranäkymiä, paikasta riippumatonta työskentelyä ja viihtyisiä työpäiviä innostavassa porukassa, sinä voisit olla meille hyvä match!

Gallant yrityksenä
Gallant on kasvava asiantuntijatalo, jonka osaaminen kumpuaa kahden vahvan perheyrityksen yli 60-vuotisesta historiasta. Tarjoamme talouden, henkilöstöhallinnon, verotuksen ja liikejuridiikan palveluita, jotka pitävät asiakkaat askeleen kilpailijoita edellä.
Seuraa meitä
Ota sometilimme seurantaan ja kuulet ensimmäisenä lisää avoimista työpaikoistamme. Samalla pääset kurkkaamaan, millaista on työskennellä Gallantilla.
#gallant #kasvuntakana #wegotyourback
Ota yhteyttä
Hei sinä talouden ja kasvun ammattilainen! Jos ura Gallantilla kiinnostaa, ota meihin rohkeasti yhteyttä – se saattaa olla yhteisen taipaleemme alku.