HR-auditoinnit

Olet tässä. Mutta missä olet seuraavaksi?

Tarvitsetko apua nykytilan hahmottamisessa tai kehityskohteiden kartoittamisessa? Onko yrityksesi henkilöstö- ja palkkahallinnon toiminta vaatimusten mukaista? HR-auditoinnit sisältävät HR-dokumenttien ja palkkahallinnon prosessien nykytilan kartoittamisen. Ne myös varmentavat palkkahallinnon laatua ja selvittävät esimerkiksi tulevan kasvun kehitysalueita.

Tunnista riskit ja kehityskohteet

Jotta voi kehittyä, on ensin tunnettava mistä lähdetään liikkeelle. Auditointien avulla saat käsityksen yrityksesi kehitystoimenpiteistä ja riskeistä, joihin on hyvä puuttua.

Tiedon avulla:

  • ennaltaehkäiset riitatilanteita esimerkiksi työsopimusasioissa,
  • vähennät merkittävästi kustannuksia ja ylimääräistä työtä,
  • saat vipuvoimaa muutostilanteisiin, kuten ulkoistamiseen tai kustannussäästöjen laskemiseen.

Koostamme sinulle dokumentin, joka sisältää kehitysehdotuksen ja onnistumiseen tarvittavat työkalut. Palvelu räätälöidään täysin tarpeesi mukaan, jotta se tukee parhaalla mahdollisella tavalla yritystäsi.

Ole askeleen
edellä.

Gallant_christal_ball_2_web

Auditointien avulla selvitämme esimerkiksi horisontissa siintävän kasvun kehitysalueita.

Linda Kaarna,
Kiva, että tulit sivuillemme!
Kun kaipaat vahvaa asiantuntijuutta ja eteenpäin katsomista, HR-osaajamme auttavat!
HR-palvelut

Sinä määräät rytmin, me kuljemme rinnalla

Ei ole kahta samanlaista yritystä. Siksi rakennamme palvelut joustavasti organisaatiosi tarpeita kuunnellen, etsitpä sitten jatkuvaa tai väliaikaista kumppanuutta. 

We got your back!

Kerromme mielellämme lisää HR-palveluiden eri vaihtoehdoista ja kokonaisuuksista. Mikäli haluat lisätietoja, ota meihin yhteyttä!