
Tule töihin Gallantille!
Työ taloushallinnon alalla on paljon muutakin kuin numeroiden pyörittelyä. Se on yhdessä toimimista täynnä merkityksellisiä keskusteluja, kaverin kannustamista, uusia oivalluksia ja ennen kaikkea asiakkaidemme menestyksen mahdollistamista.
Jos kaipaat uusia uranäkymiä, paikasta riippumatonta työskentelyä ja viihtyisiä työpäiviä innostavassa porukassa, sinä voisit olla hyvä meille hyvä match!
Vapaus valita itse
Meillä työ joustaa elämäntilanteesi mukaan. Jos etätyö on sinun juttusi, me tuemme sinua sen mahdollistamisessa. Käytössämme on myös liukuva työaika, jotta jokainen Gallantilainen voi itse päättää milloin on sopivin aika työskennellä.
Panostamme hyvinvointiin
Tarjoamme sinulle työterveyshuollon lisäksi laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Meillä on käytössä ePassi Flex, jonka saldoa voit käyttää kiinnostaviin liikunta- tai kulttuuripalveluihin.
Tuemme yhteisöllisyyttä
Työ on suuri osa arkeamme ja sen vuoksi onkin tärkeää, että meillä on kivaa töissä. Erityisen mielekästä työskentely on silloin, kun se tapahtuu tutussa ja lämminhenkisessä seurassa. Siksi rohkaisemme yhteisöllisyyteen ja luomme arkeen iloisia kohtaamisia tiimivirkistysten, kuukausikisojen, yhteisten lounaiden, koulutuspäivien ja juhlien myötä.
Kasvun takana
Gallantin arvot
Arvot näkyvät työyhteisössämme vuoden jokaisena päivänä:
- Menemme rohkeasti kohti uutta.
- Olemme avoimia ja luottamuksen arvoisia.
- Pyrimme aina parhaaseen laatuun.
- Toimimme asiakkaan eduksi.

Gallant Trainee - Tilaa kasvaa
Meille tullessa sinun ei tarvitse osata kaikkea tai olla valmis, vaan voit kasvaa omaan työtehtävääsi.
Uskomme, että suuri osa työhön oppimisesta tapahtuu päivittäisen työn kautta. Siksi olemme luoneet Gallant Trainee -ohjelman.

Gallant yrityksenä
Gallant on energinen ja kasvava asiantuntijatalo, jonka osaaminen kumpuaa kahden vahvan perheyrityksen yli 60-vuotisesta historiasta. Tarjoamme talouden, henkilöstöhallinnon, verotuksen ja liikejuridiikan palveluita, jotka pitävät asiakkaat askeleen kilpailijoita edellä.

Meillä ei ole totista porukkaa. Vaikka työtä tehdään tosissaan, silti saa nauraa ja pitää hauskaa.
Ota yhteyttä
Hei sinä talouden ja kasvun ammattilainen! Jos ura Gallantilla kiinnostaa, ota meihin rohkeasti yhteyttä – se saattaa olla yhteisen taipaleemme alku.