Lakipalvelut

Pykälän verran parempaa liiketoimintaa.

Lainopilliset kysymykset ovat osa yrittäjyyttä ja liiketoimintaa. Asiakkaanamme saat varmuuden siitä, että juridiset tarpeet ja yritysjärjestelyt hoituvat kerralla ammattitaitoisesti, kustannustehokkaasti ja ennen kaikkea sujuvasti.

Yrityskaupat

Menestyksekäs yrityskauppa edellyttää huolellista valmistautumista, suunnittelua ja toteutusta. Tasoitamme tietä sujuviin kauppoihin, ja tarvittaessa autamme sinut alkuun myös yrityskauppojen jälkeen. Kokeneet CFO- ja HR-asiantuntijamme palvelevat esimerkiksi yrityskulttuurin sekä taloushallinnon järjestelmien ja prosessien yhtenäistämisessä. 

Suunnittelemme ja toteutamme myös sukupolvenvaihdokset sekä yritysjuridiikan että verotuksen näkökulmat huomioiden.

gallant-payment-management-laskutus-1
Sulautuminen ja jakautuminen

Yrityskaupat tai konsernirakenteen keventäminen johtavat usein yhtiöiden yhdistämiseen, mikä vähentää liiketoiminnan ja hallinnon kuluja sekä tehostaa toimintaa. Sulautuminen, eli fuusio, kestää yleensä noin puoli vuotta ja järjestelyn suunnittelu on suositeltavaa aloittaa hyvissä ajoin.

Liiketoiminnan laajentaminen tai yrityskauppojen suunnittelu voi johtaa osakeyhtiön liiketoiminnan sekä varojen ja velkojen jakamiseen kahteen tai useampaan yhtiöön. Kanssamme verolainsäädännön mukaisesti toteutettu jakautuminen onnistuu ilman veroseuraamuksia.

Yrityksen perustaminen

Meillä tehdään yrityshaaveista totta! Tuo mukanasi idea, ja me autamme sinut alkuun. Neuvomme yritysmuodon valinnassa ja perustamme yhtiön puolestasi. Laadimme tarvittavat perustamisasiakirjat sekä hoidamme tarvittavat rekisteröinnit.

Osakeannit ja omien osakkeiden hankinnat
Haluatko vahvistaa yhtiön omaa pääomaa tai muuttaa omistussuhteita? Osakeannissa luovutetaan yhtiön hallussa olevia tai uusia osakkeita nykyisille tai uusille osakkeenomistajille. Asiantuntijamme kertovat mielellään lisää osakeannin eri vaihtoehdoista sekä prosessista ja kartoittavat tilanteeseen sopivimman vaihtoehdon. 
Yhtiömuodon muutokset

Joskus yritystoiminta muuttuu tai kasvaa niin, että yritysmuodon muuttaminen voi tulla ajankohtaiseksi. Eri yritysmuodot soveltuvat toisiaan paremmin erityyppiseen yritystoimintaan – esimerkiksi osakeyhtiöllä voidaan saavuttaa verotuksellisia etuja suhteessa toiminimeen ja henkilöyhtiöihin. Kerro meille tilanteestasi, ja selvitämme sinun yrityksellesi parhaiten sopivan yritysmuodon.

Osakassopimukset ja muut liiketoimintasopimukset

Kun haluat sopimukset kerralla maaliin, we got your back! Laadimme laajasti yritystoiminnassa ja yrittäjien arjessa tarvittavat sopimukset ja asiakirjat.

Koostamme sopimukset aina sovitussa laajuudessa. Lisäksi huolehdimme sopimuksen riittävästä kattavuudesta ja muotovaatimusten täyttämisestä sekä neuvottelemme tarvittaessa sopimuksen sisällöstä osapuolten kanssa. Palveluihimme kuuluu myös valmiiden sopimusten ja muiden asiakirjojen kommentointi.

lakipalvelut
Yhtiöiden lopettamiset

Tarjoamme täyden tukemme loppumetreillä, jotta yhtiön lopettamiseen liittyvät velvoitteet tulee täytettyä. Huolehdimme vapaaehtoisen selvitysmenettelyn aloittamisesta ja hoitamisesta, velkojienkuulutusten hakemisesta sekä rekisteröintien päättämisestä. 

Heikki Rintala,
Hei siellä!
Oletko osaavaa lakiapua vailla? Siinä tapauksessa olet tullut oikeaan paikkaan. Meiltä saat henkilökohtaista apua juuri sinun tilanteeseesi, ota siis rohkeasti yhteyttä!
Gallantista on jäänyt todella hyvä fiilis; asiat tapahtuvat kuten on sovittu ja ajallaan. Koemme, että Gallantin tuella voimme kasvaa turvallisessa ympäristössä.
Gallant-kilpailukieltosopimus
Osakeyhtiön purkaminen ja selvitystila

Miten osakeyhtiö lopetetaan?

Toisinaan osakeyhtiön yritystoiminta päättyy esimerkiksi liiketoiminnan myynnin, yrittäjän eläköitymisen tai toiminnan lopettamisen seurauksena. 

We got your back!

Löydä lakipalveluiden asiantuntijat, jotka auttavat yritystäsi kulkemaan kohti menestystä.