DC Works
Ketteryyttä kansainvälisen asennustoimijan taloushallintoon
Muun muassa yhdysvaltalaista hakukoneyhtiötä, IT-alaa ja teollisuutta palveleva DC Works Finland Oy on Euroopan mittakaavassa poikkeuksellinen yritys – se menestyy sektorilla, jossa kilpailijat ovat tuhansia ihmisiä työllistäviä konserneja. Kasvavassa ja kansainvälistyvässä asennustoiminnassa kysytään ketteryyttä ja erikoisosaamista myös taloushallinnolta.
Gallantin kumppanuus DC Works Finlandin kanssa on jatkunut vuodesta 2014, aina yrityksen perustamisesta alkaen. Tänä aikana startupista on kasvanut 50 henkilön arvostettu toimija, joka palvelee asiakkaitaan teollisuuden instrumentointi- ja automaatioasennusten ohella vaativissa datakeskuskohteissa ympäri Eurooppaa. Vaikka DC Works Finland toimii perinteisellä alalla, ovat sen toimintatavat kaikkea muuta kuin vanhanaikaisia – yritystä pyöritetään tehokkaasti, mobiilisti ja paperittomasti vaikkapa lentokentältä tai työmaalta. DC Works Finlandilla on totuttu liikkumaan sinne, minne projektit vetävät, eivätkä työajat noudata kaavaa kahdeksasta neljään.
– Yritystä perustaessani tiesin, että palkanlaskenta- ja kirjanpitoasiat kannattaa jättää ammattilaisille. Keskusteltuani Gallantin asiantuntijan kanssa, vakuutuin heidän osaamisestaan, kertoo DC Works Finlandin toimitusjohtaja Marko Husu.
Vuorovaikutus ja luottamus ratkaisevat
Gallant vastaa DC Works Finlandin palkanmaksusta ja kirjanpidosta sekä tarjoaa asiantuntevaa apua taloushallintoon liittyvissä kysymyksissä. Kun yrityksessä siirryttiin toimialalle paremmin sopivaan toiminnanohjausjärjestelmään, Gallant otti itselleen uuden ympäristön nopeasti haltuun. Kuluvana vuonna pinnalla ovat olleet muun muassa Business Finlandin tarjoama tuki, verokonsultaatio sekä yritysrakenteeseen liittyvät asiat. Yhteistyössä tärkeintä on sujuva vuorovaikutus. Työn murros ajasta ja paikasta riippumattomaksi on ollut myös Gallantilla arkipäivää jo vuosia.
– Gallant hallitsee liikkuvan työn palkanmaksun ja hoitaa asiat ajallaan. Tasaisen laadukkaita ovat myös kirjanpito sekä muut asiantuntijapalvelut, eikä yhteyshenkilömme sijainti Australiassa ole tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia. Yhteistyö toimii siksikin, että kommunikointi on puolin ja toisin aloitteellista, avointa ja aktiivista. Kun taloushallinnon kumppani tuntee yrityksen sielunelämän, on helpompi keskittyä toiminnan kehittämiseen, Marko toteaa.
Kommunikointi on puolin ja toisin aloitteellista, avointa ja aktiivista. Kun taloushallinnon kumppani tuntee yrityksen sielunelämän, on helpompi keskittyä toiminnan kehittämiseen.
Asiakkaan palvelut
DC Works Finland Oy
- Perustettu vuonna 2014, Hollannissa 2015 perustettu oma yhtiö
- Keskittynyt teollisuus- ja konesaliasennuksiin
- Toiminta-alue Suomi ja Eurooppa
- Liikevaihto vuonna 2021 noin 4 M€, henkilöstö 45