Hyvän yhteistyön kulmakivet
Pystyäksemme paremmin ymmärtämään itseämme ja sitä kautta kollegoitamme sekä valjastamaan jokaisen vahvuudet käyttöön, teemme yhteistyötä Energiavalmennuksen kanssa. Palkitsimme Energiavalmennuksen myös Vuoden kumppaninamme 2023. Tähän blogikirjoitukseen Energiavalmennuksen perustajaosakkaat Heli Backman ja Nina Sointukangas listasivat neljä vinkkiä yhteistyön parantamiseksi.
Tiimin hyvään yhteistyöhön ja kasvuun tarvitaan jokaisen tiimiläisen panosta. Tiimi voi päästä vain niin pitkälle kuin mihin kukin sen jäsenistä yltää, joten yksilön kasvumatkalla on suuri merkitys. Suurena apuna ja tukena menestyneiden tiimien matkalla on Enneagrammi, joka toimii kasvun karttana niin yksilö- kuin tiimityössä.
Kohti parempaa itsetuntemusta ja yhteistyötä
Ihmisenä kasvu ja sen tukeminen
Kasvu ihmisenä on avain menestykseen, ja se alkaa itsensä tuntemista eli itsetuntemuksen tason noususta ja siitä, että suhtautuu itseen ja toisiin uteliaasti ja hyväksyvästi. Jokainen ihminen on upea omalla tavallaan, ja erilaiset persoonat tuovat rikkautta tiimiin: esimerkiksi rauhallisuutta arvostava voi tuoda keskusteluihin harkittuja näkökulmia, kun taas spontaanimpi tiimikaveri rohkaisee kokeilemaan uusia asioita. Yhdessä nämä piirteet luovat parhaimmillaan kasvualustan, jossa jokainen voi kukoistaa. Tiimiläisten on tärkeä tunnistaa omat ja toisten vahvuudet ja heikkoudet. Vahvuudet kannattaa valjastaa koko tiimin käyttöön ja omat heikkoudet saattavat hyvinkin olla toisen vahvuuksia. Turvallisessa ja kannustavassa tiimissä myös oman kasvutyön tekeminen on mahdollista, siihen saa tukea ja kannustusta.
Oman ja tiimienergian optimointi
Oman energian johtaminen on jatkuvaa ja tärkeää sekä oman hyvinvoinnin että yhteistyön kannalta. Kukaan ei ole aina täydellisen energinen, eikä se ole tarpeenkaan. Tärkeämpää on oppia tunnistamaan, millaista energiaa välittää muille hyvässä tilanteessa ja mitä näkyy, kun on stressaantunut. Omista ajatuksista voi jo tunnistaa, onko oma energia rakentavaa ja eteenpäin vievää (anabolista) vai rikkovaa ja haitallista (katabolista). Jokaisella ihmisellä on sekä anabolista että katabolista energiaa ja se voi vaihdella jopa päivittäin. Tärkeintä on, ettei niin sanotusti asetu huomaamattaan kataboliseen energiaan asumaan.
Eri persoonatyyleillä on erilaista luontaista energiaa. Toiset ovat voimakkaan energisiä jopa istuessaan hiljaa, kun taas toiset ovat rauhallisia, vaikka sisäisesti ovat täynnä innostusta. Tavoitteellinen persoona saattaa saada voimaa selkeiden tehtävien saavuttamisesta ja tuloksista, kun taas toinen löytää energiansa syvällisestä pohdiskelusta ja merkityksellisistä vuorovaikutustilanteista. Kun tiimeissä ymmärretään se, mistä kukin saa energiaa ja miten erilaisia vuorovaikutusenergian tapoja on, jokainen voi välittää hyvässä tilanteessa omaa energiaansa parhaalla mahdollisella tavalla yhteistyössä. Jokainen voi ottaa huomioon toisen energian lähteet ja adaptoitua sopivalla tavalla vuorovaikutustilanteissa.
Lisäksi, kun tiimissä on selkeyttä ja kirkas fokus, niin hyvää energiaa on enemmän ja se voidaan suunnata silloin oikein.
"Itsetuntemus on kaiken viisauden alku." – Aristoteles
Tiiminä kehittyminen
Kehittyminen ja uuden oppiminen ovat tärkeitä energian ja innovaatioiden lähteitä. Kun pidämme yllä jatkuvaa halua oppia, se antaa meille virtaa ja auttaa luomaan uusia ideoita. Tiimissä tämä näkyy eri tavoin: tavoitteelliset henkilöt innostuvat konkreettisista koulutustavoitteista ja strukturoitujen oppimisprosessien seuraamisesta, kun taas toiset kukoistavat vapaammassa, jatkuvassa oppimisessa ja inspiroivassa dialogissa. Tiimin yhteinen kehityssuunnitelma on tärkeä ja ohjaava työkalu.
Yhteistyökokemus CollabX®
Yhteistyökokemus – josta käytämme termiämme CollabX® - on aina olemassa, kiinnitettiin siihen huomiota tai ei. Tämä koskee sekä asiakkaita, henkilöstöä että kumppaneita. Kaikissa yhteistyösuhteissa on kolmen vaiheen jatkuva sykli: harmonia, häiriö ja korjausliike.
Harmonia syntyy, kun tekemisessä on selkeys ja fokus ja energia on anabolista. Harmoniaa tukee se, kun roolit ovat selkeät, löytyy yhteinen innostava tavoite ja ihmiset tuntevat toisensa. Jokainen tuntee omat vahvuutensa ja pystyy tuomaan ne esiin tiimissä. Häiriöitä syntyy väistämättä esimerkiksi väärinymmärrysten tai konfliktien muodossa, mutta ne ovat osa normaalia yhteistyötä. Korjausliikkeet auttavat tiimiä pääsemään takaisin yhteiseen suuntaan, ja ne vaativat itsetuntemusta sekä kykyä ottaa vastuuta omasta toiminnasta. Tärkeintä on tunnistaa ja kohdata nämä vaiheet avoimesti, jotta yhteistyökokemus voi olla energisoiva ja tuloksekas.
"Konflikti on välttämätön askel todellisen harmonian saavuttamiseksi." – Thich Nhat Hanh
Pohdintaa sinulle
- Milloin olet parhaimmillasi? Miten voit tuoda vahvuuksiasi esiin tiimissä?
- Millä tavoin johdat omaa energiaasi? Miten se vaikuttaa ympärilläsi oleviin ihmisiin?
- Miten sinä haluat oppia ja kehittyä? Miten voit tukea myös muiden kasvua?
- Millainen yhteistyö saa sinut innostumaan? Miten voit olla mukana rakentamassa sitä muillekin?
Kasvamme yhdessä, kun tuomme esiin parhaat puolemme ja arvostamme toistemme erilaisuutta. Yhdessä voimme luoda jotain merkityksellistä ja kestävää!