kulta-ajan-kodit-asiakastarina-kuva

Kulta-Ajan Kodit

Kulta-Ajan Kodeille tärkeintä yhteistyössä ovat tutut asiantuntijat, jotka tuntevat yrityksen ja sen tarpeet.

Kulta-Ajan Kotien tarina alkoi vuonna 1991 perheen omasta tarpeesta. Vuosien varrella toiminta kasvoi usean hoitokodin kokonaisuudeksi, ja talouskumppani on ollut mukana niin arjessa kuin merkittävissä muutoksissa. Yhteistyössä tärkeintä ovat olleet luotettavat ihmiset, jotka tuntevat yrityksen ja sen tarpeet.

Kulta-Ajan Kotien tarina sai alkunsa, kun Jarmo ja Pirjo-Riitta Mulari pohtivat omien läheistensä hoivatarpeita. Tuolloin yksityisiä hoiva-alan yrityksiä oli Suomessa vielä vähän.

– Se lähti ihan omista tarpeista liikenteeseen. Yksityisiä hoitokoteja ei silloin vielä juuri ollut, joten olemme olleet uranuurtajia alan alkumetreiltä, kertoo Mia Viljakainen, Jarmo R Mulari Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Ensimmäinen hoitokoti aloitti toimintansa Loviisan Valkossa vuonna 1991. Vuosien varrella toiminta laajeni myös Lapinjärvelle, ja laajimmillaan Kulta-Ajan Koteihin kuului viisi hoitokotia. Hoitokodit tarjoavat asumista ja hoivaa muun muassa ikäihmisille, muistisairaille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille.

Perhe on ollut mukana toiminnassa alusta lähtien. Mia Viljakainen siirtyi virallisesti mukaan yrityksen toimintaan vuonna 2002. Hänen vastuullaan ovat olleet erityisesti kassanhallinta ja henkilöstön hyvinvointi, mutta hänelle tärkeää on ollut viettää aikaa myös hoitokodeissa.

– Henkilöstöhyvinvointi on ollut lähellä sydäntäni. Kävin kerran viikossa kodeissa henkilöstön ja tietenkin meidän rakkaiden asukkaidemme parissa. Heidän kanssaan olen viettänyt paljon aikaa, Viljakainen kertoo.

Talouskumppani mukana arjessa ja muutoksissa

Kulta-Ajan Kotien yhteistyö Gallantin kanssa alkoi, kun yrityksen pitkäaikainen talouskumppani Talco myi liiketoimintansa Gallantille. Mian mukaan siirtymä sujui helposti, ja yhteistyö pääsi hyvin alkuun.

Gallant on hoitanut Kulta-Ajan Kotien kirjanpitoa, palkanlaskentaa, myyntilaskutusta ja raportointia sekä tukenut yritystä niin talouden kuin verotuksen kysymyksissä ja päätöksissä.

Vuosien aikana myös hoiva-ala on muuttunut. Toimintaa ohjaavat aiempaa tarkemmat vaatimukset, ja muutokset ovat näkyneet myös talouden arjessa. Esimerkiksi hyvinvointialueiden aloittaminen toi laskutukseen uusia käytäntöjä ja erilaisia laskutusperusteita.

– Laskutus on ollut aika haastavaa, kun jokaisella hyvinvointialueella on hieman erilaiset laskutusperusteet. Siinä meillä kaikilla on ollut oppimista: hyvinvointialueilla, meillä ja laskutuksen puolella. Olemme yhdessä rakentaneet toimintatapoja, Mia kuvailee.

Mian mukaan yhteistyö on tehnyt talouden arjesta sujuvampaa ja tuonut kehitystä raportointiin. Kun eteen on tullut kysymyksiä, ratkaisuja on pohdittu yhdessä.

Tutut ihmiset tekevät yhteistyöstä sujuvaa

Kun Miaa pyytää kertomaan, mikä yhteistyössä on ollut erityisen tärkeää, hän nostaa esiin ihmiset.

– Koen tosi tärkeäksi sen, että meillä on ollut luotettavat henkilöt, jotka tuntevat meidän yrityksemme. Kun mukana on useampi hoitokoti ja taustalla perheyrityksen dynamiikka, yritykseen tutustuminen vie oman aikansa.

Mian mukaan tuttujen asiantuntijoiden kanssa on ollut helppoa työskennellä, kun yrityksen toiminta ja tarpeet tunnetaan.

– Yhteistyö on ollut asiantuntijoiden kanssa tosi hyvää ja helppoa. He ovat auttaneet meitä hienosti, ja siitä on ollut iso apu.

Tukea myös suuressa muutoksessa

Talouskumppanin asiantuntemusta tarvittiin myös yrityskaupan yhteydessä. Pitkään perheyrityksenä toimineen Kulta-Ajan Kotien tarinassa alkoi uusi vaihe, kun neljä hoitokotiyksikköä sai uuden omistajan. Gallantin asiantuntijat olivat myös yrityskaupassa mukana.

Yrityskauppa oli Mian mukaan suuri ja paljon työtä vaatinut prosessi. Samalla hoitokotien muu toiminta jatkui normaalisti.

– Saimme Gallantin kautta ammattitaitoa yrityskauppaan ja apua raportointiin. Koen, että Gallant oli siinäkin isossa roolissa ja saimme asioita vietyä tosi hyvin eteenpäin.

Kun Mia katsoo yhteistä matkaa taaksepäin, päällimmäiseksi jää hyvä tunne. Matkan varrelle on mahtunut myös haasteita, mutta niitä on ratkottu yhdessä.

– Koko yhteistyöstä on jäänyt hyvä, positiivinen fiilis. Yhteistyössä on tärkeintä, että tunnetaan yritys ja ihmiset. Siitähän kaikki oikeastaan lähtee.

Yhteistyö asiantuntijoiden kanssa on ollut tosi hyvää. Koen tärkeäksi sen, että meillä on ollut luotettavat henkilöt, jotka tuntevat meidän yrityksemme.
Mia Viljakainen, Jarmo R Mulari Oy:n hallituksen puheenjohtaja

Kulta-Ajan Kodit

Suomalaisena perheyrityksenä kasvanut Kulta-Ajan Kodit on tarjonnut asumista ja hoivaa ikäihmisille, muistisairaille sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujille.

  • Perustettu: 1991
  • Sijainti: Loviisa ja Lapinjärvi, Itä-Uusimaa
  • Kodit: Neljä hoitokotia ja noin 120 asukaspaikkaa
  • Henkilöstö: Noin 90 hoito- ja muiden alojen ammattilaista
  • Palvelut: Yhteisöllinen asuminen, ympärivuorokautinen palveluasuminen ja tuettu asuminen

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Ota yhteyttä

Heräsikö kysymyksiä palveluistamme tai ratkaisuistamme? Ota yhteyttä. Tulemme yrityksesi tueksi niin muutostilanteisiin, kasvuun kuin arkeen.