Innohome

Innohome

Huolella hoidettu taloushallinto on kansainvälisen kasvuyrityksen menestyksen edellytys

Yli puolet kotien tulipaloista saa alkunsa keittiöistä. Lieden käyttö on kotien suurin paloturvallisuusriski. Liesipalot voitaisiin kuitenkin estää liesiturvalaitteilla, kuten Innohome Oy:n kehittämillä liesivahdeilla. Liesivahdilla voit suojata niin lähimmäisesi, kotisi kuin omaisuutesikin. Varmuudesta on kysymys myös kasvavan ja kansainvälisen yrityksen taloushallinnossa.

Innohome Oy on vuonna 2005 perustettu suomalainen liesiturvalaiteteknologian edelläkävijäyritys. Yrityksen älykkäät paloturvalaitteet reagoivat vaaratilanteisiin jo ennen myrkyllisten kaasujen muodostumista ja tulipalon syttymistä, sammuttaen lieden ennen kuin mitään aineellisia tai henkilövahinkoja pääsee syntymään. Kansainvälinen tietoisuus liesiturvalaitteiden tärkeydestä on lisääntynyt, mikä näkyy yhtiön nopeana kasvuna. Liesiturvalaitteille on luotu EU-standardi, ja esimerkiksi Norjassa jokaiseen uuteen ja remontoitavaan keittiöön liesivahti on jo pakollinen. Pääosa Innohomen liikevaihdosta syntyy viennistä, mutta kasvua on näkyvissä myös Suomessa, jossa erityisen riskiryhmän muodostavat ikääntyvät suuret ikäluokat muistisairauksineen. Innohomen liesiturvalaitteita on asennettu jo yli puoleen miljoonaan kohteeseen ympäri maailmaa.

– Taloushallinnon näkökulmasta Innohome Oy:n kaltainen innovatiivinen, kasvava vientiyritys tarvitsee laajaa, monipuolista ja dynaamista talousosaamista. Laadun ja tehokkuuden on oltava korkeinta mahdollista tasoa myös talous- ja hallintoprosesseissamme, kertoo Innohome Oy:n CFO Mervi Sormaala.

Turvallista arkea

Gallantin taloushallinnon asiantuntijat ovat kulkeneet Innohome Oy:n rinnalla jo vuosien ajan. Pitkä yhteistyö merkitsee molemminpuolista luottamusta ja toiminnan sujuvuutta. Nykyisellään palvelut kattavat Innohomen taloushallinnon perusprosessit, kuten kirjanpidon, reskontrat ja palkkahallinnon, mutta myös vaativimpiin projekteihin ja HR-asioihin on aina löytynyt tarvittaessa tuki.

– Olemme kokeneet yhdessä paljon, ja Gallant on todistanut asettavansa asiakkaansa etusijalle kerta toisensa jälkeen. Olemme tehneet välillä todella tiivistä yhteistyötä projektien kimpussa vuorokausien ympäri, ja yhdessä olemme aina löytäneet parhaat mahdolliset ratkaisut, Mervi toteaa.

Tärkeänä Mervi pitää myös sitä, että Gallantilla ylläpidetään osaamista sekä viestitään aktiivisesti alaan liittyvistä ajankohtaisista asioista. Kokonaisuudessaan erinomaisesti hoidettu taloushallinto onkin saanut kiitosta niin Innohomen ylimmältä johdolta kuin muiltakin sidosryhmiltä.

– Gallantin ansiosta pystyn keskittymään taloushallinnon ja liiketoiminnan kehittämiseen ja voin luottaa siihen, että Gallant hoitaa perustyön moitteettomasti. Heidän asiantuntijansa tuntuvat kuin omalta tiimiltä, enkä ole koko pitkän urani aikana tavannut yhtä hyvin asiakkaalleen omistautuvaa ulkoista taloushallinnonpartneria. Emme ole kasvoton tiketti jonossa, vaan palvelu on henkilökohtaista, joustavaa ja nopeaa. Suosittelen Gallantia lämpimästi kaltaisillemme kansainvälisille ja monipuolista osaamista tarvitseville toimijoille, Mervi sanoo.

En ole pitkän urani aikana tavannut yhtä hyvin asiakkaalleen omistautuvaa taloushallinnon partneria. Emme ole kasvoton tiketti jonossa, vaan palvelu on henkilökohtaista, joustavaa ja nopeaa.
CFO Mervi Sormaala, Innohome Oy

Innohome Oy

  • Suomalainen vuonna 2005 perustettu yritys
  • Suunnittelee ja valmistuttaa älykkäitä liesivahteja ja -hälyttimiä
  • 98 % liikevaihdosta muodostuu viennistä
  • Liikevaihto vuonna 2021 8,97 m€, henkilöstö 14

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Ota yhteyttä

Heräsikö kysymyksiä palveluistamme tai ratkaisuistamme? Ota yhteyttä. Tulemme yrityksesi tueksi niin muutostilanteisiin, kasvuun kuin arkeen.