Asiakkaan käytössä olevat palvelut:

Saunaravintola Kuumassa rentoutuu myös toimitusjohtaja

Tampereen sydämestä, ympäri vuoden auki olevasta Kuumasta löytyvät niin kahvila-ravintola, tilavat terassit kuin kaksi saunaa. Aito savusauna yhdessä ympärivuotisen uintimahdollisuuden kanssa tarjoavat kävijöilleen ainutlaatuisen elämyksen. Kiitos Gallantin taloushallinnon asiantuntijoiden, rentoutua ehtii myös Kuuman kiireinen toimitusjohtaja.

Kesäkuussa 2018 avatusta Kuumasta on nopeasti kasvanut tamperelainen ilmiö, jonka tahtovat kokea vieraat niin läheltä kuin kaukaa. Yritys on kehittänyt suomalaista saunaa sekä pohjoismaista gastronomiaa ja miljöötä yhdistelevän konseptin, jota kutsutaan kaikkien aistien rentouttamiselämykseksi. Kuuma kokoaa yhteen nautiskelijoita, jotka arvostavat laadukasta ruokaa, saunomista sekä erinomaista palvelua hulppeissa puitteissa.

– Haluamme taloushallintoa hoitamaan luotettavan ja paikallisen kumppanin, sillä meidän on voitava keskittyä täysillä omaan työhömme. Aikanaan pyysimme tarjouksia monesta paikasta, mutta Gallantin asiantuntijat vakuuttivat meidät paitsi referensseillä, myös vahvalla toimialaosaamisella. Yllätyimme erityisen positiivisesti siitä, kuinka helposti tilitoimisto pääsi asioista perille. Tuohon aikaan meillä oli erityisen kiireistä, rakennus oli juuri valmistumassa, henkilökuntaa palkattiin ja aika oli kortilla. Mutta hienosti meni, muistelee Kuuman toimitusjohtaja Pasi Rautanen.

Vettä kiukaalle

Oikea kokonaisuus löytyi jo ensitapaamisessa. Gallantin asiantuntijat ottivat taloushallinnon asiat nopeasti haltuun, eikä jälkilöylyjä tarvittu. Nykyisellään palvelu sisältää kuukausittain kirjanpidon ja välitilinpäätöksen, palkanlaskennan, ostoreskontran sekä selainpohjaisen Portaalin, jossa talousasioiden hallinta ja raportointi ovat vain painalluksen päässä.

– Yhteistyömme on sujunut hienosti. Arvostamme ennen kaikkea laatua ja täsmällisyyttä. Kun palkat maksetaan ajallaan ja veroasiat ovat kunnossa, voi yrittäjänkin mieli levätä. Lisäksi meillä on yhtenä osakkaana rahasto, jonka raportointikäytännöt Gallant osaa hoitaa tehokkaasti. Heidän tiiminsä on osaava, helposti lähestyttävä ja liikkeellä oikealla asenteella. Uskallan suositella, Pasi toteaa.

Kiireisen toimitusjohtajan on helppo hymyillä, sillä nyt hänen aikaansa jää muuhunkin, kuten pitkille lenkeille rakkaan tanskandoggi Klaussin kanssa. Pasi toivottaa kaikki elämysten ystävät lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan ruokalistan herkkuihin sekä kokemaan niin järven raikkauden kuin aidon suomalaisen savusaunan löylyt.