Onnistunut yritysjärjestely – miksi, miten, milloin?

Onnistunut yritysjärjestely – miksi, miten, milloin?

Huolellisella suunnittelulla saavutetaan onnistunut yritysjärjestely.

Yritysjärjestelyn mahdollisuuksia on useita, mutta tärkeintä toteutuksessa on pitää haluttu lopputulos sekä aikataulu kirkkaana mielessä. Jos tavoittelet tehokkuutta tai liiketoiminnan suuntaamista uusille urille vielä tämän vuoden puolella, oikea hetki aloittaa yritysjärjestelyn suunnittelu on juuri nyt. 

“Yritysjärjestelyihin kuuluvat kaikki rakenteeseen, omistukseen tai toimintamuodon muuttumiseen liittyvät asiat. Myös lopettaminen tai toiminnan alasajo on eräänlainen yritysjärjestely”, kertoo Financial Advisor Iiro Säilä

Syyt yritysjärjestelyiden takana vaihtelevat: omistus voi muuttua, kun eläköitymässä oleva yrittäjä etsii jatkajaa tai kohdalle osuu houkutteleva ostotarjous.

“Monesti on kyse nopeasti kasvaneen yrityksen liiketoiminnasta, jota pyritään järjestelyillä muuttamaan tai pilkkomaan tehokkaampaan muotoon.” 

 

Ole ajan tasalla ja mieluiten ajoissa

Yritysjärjestelyn kokonaiskesto riippuu järjestelyn toteuttamistavasta, ja se vaihteleekin muutamasta viikosta useisiin kuukausiin. Esimerkiksi sulautumis- ja jakautumisprosessiin on syytä varata noin 6 kuukautta, joten on parempi olla ajoissa asialla.

Vaikka asioista olisi mustaa valkoisella ja sopimus selkeä eri osapuolten välillä, vaativat esimerkiksi verotukseen liittyvät lainsäädännölliset pykälät pidemmän käsittelyajan. Myös koronan vaikutukset näkyvät kasvavina jonoina kaupparekisterin suuntaan.

“Laajemmissa järjestelyissä neuvomme yritystä hakemaan Verohallinnolta ennakkoratkaisua, jonka avulla varmistetaan, ettei tule verotuksellisia yllätyksiä. Tähän menee oma aikansa, mutta suunnitelmallisuudella ja oikeanlaisella valmistautumisella järjestelyt saadaan kyllä läpivietyä määräajan puitteissa”, Säilä painottaa. 

Osapuolten tavoitteet määrittävät keinot ja lopputuloksen 

Sekä myyjällä että ostajalla on yritysjärjestelyihin omat motiivinsa. Ostajan mielessä siintävät yleensä lisäarvo ja kasvutavoitteet tai kansainvälistymisen sekä volyyminen hankkiminen. Myyjän tavoitteena taas on liiketoiminnan myynti molempia osapuolia puhuttelevaan hintaan.

“Yritysjärjestelyllä tavoitellaan lisäarvoa, synergiaa ja tehokkuutta tai johtamisen selkiyttämistä. Liiketoimintoja voidaan myös pilkkoa pienemmiksi kokonaisuuksiksi ja omistuspohjaa kasvattaa, jotta uusien osakkaiden ja pääomasijoittajien olisi helpompaa päästä mukaan”, Säilä sanoo ja jatkaa.

“Paras lopputulos syntyy, kun toimenpiteet valitaan peilaamalla keinoja tavoitteisiin. Esimerkiksi jakautuminen tai liiketoimintasiirto valitaan sen mukaan, halutaanko liiketoimintojen eriyttämisen yhteydessä muodostaa konserni vai ei. Erilaiset toimialat ja yritykset toki tuovat oman vivahteensa järjestelyihin, mutta lainsäädännön ohjaamassa prosessissa on myös yhteneväisyyksiä: yhtiölainsäädäntö, verolainsäädäntö ja kirjanpidon näkökulma on poikkeuksetta huomioitava kaikissa yritysjärjestelyssä.”

Arvonmääritys ja rahoitus olennaisena osana yritysjärjestelyä 

Mitä enemmän markkinassa on turbulenssia, sitä enemmän kyseisellä toimialalla tehdään yritysjärjestelyjä. Yhtenä esimerkkinä Gallantinkin edustama taloushallinnon ala, joka nojaa tällä hetkellä pitkälti teknologiaan ja sen kehittämiseen. Jos yrityksellä ei ole resursseja tehdä kehitystyötä itsenäisesti, voi hartioiden kasvattaminen myymällä olla yksi vaihtoehto. 

“Yritysjärjestelyissä yrityksen arvon määrittäminen onkin tarpeellista, jotta yrityksestä maksettava hinta on oikea ja siirtyvä varallisuus oikein arvostettu. Riippumaton arvonmääritys toimii luottamuksellisena linkkinä ostajan ja myyjän välillä.”

Yritysjärjestelystä ja sen valmistelusta puhutaan harvoin ilman rahoitusta. Rahoituksen hankkimisessa tulee huomioida osakeyhtiölaissa säädetyt rajoitukset, kuten omien osakkeiden hankinnan rahoituskielto. 

“Meidän tehtävämme on auttaa rahoituksen hakemisessa, hoitaa taustalaskelmat ja esittää asiat rahoittajalle selkeästi: mitä ollaan ostamassa, miksi ja miten rahat riittävät korkojen ja rahoituksen maksamiseen.”

Kaikki yhden katon alta -taktiikka taklaa tietokatkokset 

Jotta rahoitus ja arvonmääritys olisi mahdollista, pitää yrityksen taloushallinnon olla ajan tasalla. Yritysjärjestelyjen sujuvuuden kannalta on merkittävää, että toimeksiannoissa ei hukata aikaa kirjanpidollisiin tietokatkoksiin.

Jokainen yritysjärjestely tuo myös mukanaan muutoksia ja velvollisuuksia, jotka koskettavat yrityksen rakenteen sekä liiketoiminnan lisäksi työntekijöitä. 

“Gallantin vahvuus on tuntea koko yritysjärjestelyn prosessi ja olla tukena alusta loppuun. Toimimme tiimeissä, joten meiltä löytyy niin laki-, vero-, hr- kuin kirjanpidon asiantuntijat onnistuneen yritysjärjestelyn avuksi. Kaikki yhden katon alta -taktiikalla”, Iiro Säilä päättää hymyillen. 

Valitse kumppani, joka auttaa sinua suunnittelemaan ja saavuttamaan yritysjärjestelyn parhaan lopputuloksen.

Onnistu yritysjärjestelyissä avullamme

Tutustu yritysjärjestelyvaihtoehtoihin lataamalla maksuton oppaamme.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Iiro Säilä

Financial Advisor

Yhteystiedot

iiro.saila@gallant.fi

Iiro Säilä

Ota yhteyttä

Heräsikö kysymyksiä palveluistamme tai ratkaisuistamme? Ota yhteyttä. Tulemme yrityksesi tueksi niin muutostilanteisiin, kasvuun kuin arkeen.