Tamtron

Tamtron

Tarkkaa kirjanpitoa ja punnittuja päätöksiä

Kansainvälinen vaakojen ja punnitustiedon hallintajärjestelmien valmistaja Tamtron luottaa Gallantiin. Aktiivisen yhteistyön myötä Tamtronilla voidaan olla varmoja siitä, että kirjanpito on täsmällistä ja keskeytyksetöntä – lisäksi taloushallinnon laaja-alaista asiantuntemusta on saatavilla silloin kun sitä tarvitaan.

Tamtronin ja Gallantin kumppanuus alkoi vuonna 2019, kun Tamtronille tarvittiin nopeasti kirjanpitäjä. Edellytys yhtiön omien taloushallinnon ohjelmistojen käytöstä ei tuottanut Gallantille vaikeuksia.

– Gallant otti kokonaisuuden tehokkaasti haltuun, eikä esimerkiksi järjestelmäintegraatioita tarvittu. Kirjanpitäjän perehdytys vaativaan tehtävään onnistui päivässä. Sellainen kyvykkyys on harvinaista, kertoo Tamtron Groupin Business Controller Miika Tuominen.

Kirjanpitäjä kuin yksi meistä

Gallantin palvelu on enemmän kuin yksisuuntaista aineistojen toimittamista. Aktiivinen ja konsultoiva yhteydenpito tapahtuu ketterästi etänä, minkä ohella palveluun kuuluvat säännölliset tapaamiset paikan päällä. Tamtronin kirjanpitoa hoitamaan on koulutettu myös varahenkilö.

– Gallantin kanssa asiat toimivat ja toiminnan jatkuvuus on varmistettu niin sairaustapauksissa kuin loma-aikoina. Pandemiasta huolimatta palvelu on pyörinyt keskeytyksettä. Gallantin asiantuntija on vastuullinen ja huolehtii siitä, että asiat tulevat hyvin hoidetuiksi. Hän on kuin yksi meistä. Lisäksi arvostamme sitä, ettei Gallantin osaaminen jää kirjanpitoon, vaan saamme talousasioissa kaipaamaamme ajantasaista näkemystä ja tukea, Miika jatkaa.

Digitalisoituva tulevaisuus

Kehittyvänä yrityksenä Tamtron investoi vahvasti digitalisaatioon, mikä näkyy paitsi palvelukehityksessä, myös taloushallinnossa. Gallantin avulla kirjanpitoa on edelleen sähköistetty ja paperiaineiston määrä on vähentynyt.

– Liiketoimintamme kehittämisessä korostuvat datan ja pilvipalvelujen hyödyntäminen. Enemmän kuin yksittäisistä uudistuksista on kysymys siitä, että yrityksemme voi toimia kokonaisuutena tehokkaammin ja asiakasystävällisemmin. Tässä kehityksessä taloushallinnolla on keskeinen rooli ja Gallant osaava kumppani, Miika toteaa.

Arvostamme sitä, ettei Gallantin osaaminen jää kirjanpitoon, vaan saamme talousasioissa kaipaamaamme ajantasaista näkemystä ja tukea.
Miika Tuominen, Business Controller, Tamtron Group

Asiakkaan palvelut

Tamtron Group

  • Kansainvälinen vaakojen ja punnitustiedon hallintajärjestelmien valmistaja
  • Pääkonttori Suomessa, tytäryhtiöt Ruotsissa, Puolassa, Saksassa, Tšekissä ja Slovakiassa
  • Vientiä yli 60 maahan
  • Konsernin liikevaihto vuonna 2020 22 m€, henkilöstö 140

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Ota yhteyttä

Heräsikö kysymyksiä palveluistamme tai ratkaisuistamme? Ota yhteyttä. Tulemme yrityksesi tueksi niin muutostilanteisiin, kasvuun kuin arkeen.