Valokeilassa Team Lead Pinja Sirola

Valokeilassa Team Lead Pinja Sirola

Tervetuloa tutustumaan asiantuntijoihimme!

Kivoja uutisia! Uudessa blogisarjassa pääset tutustumaan asiantuntijoihimme. Nämä monipuoliset osaajat muodostavat todellisen kasvun supersankaritiimin – tosin ilman spandexia.
Hei Pinja! Kerrotko aluksi miten päädyit meille töihin?

Lähdin hoitovapaan jälkeen opiskelemaan taloushallintoa ja tulin työharjoitteluun Gallantille vuonna 2016. Harjoitteluni alussa tein kirjanpitoa ja palkanlaskentaa. Työskentelin myös aulassa ja osallistuin myynti- ja markkinointitiimin apuna virkistystapahtumien järjestämiseen. Harjoittelun jälkeen minut palkattiin Gallantille. 

Selvä juttu! Mitä kaikkea olet Gallantilla tehnyt?

Olen saanut työskennellä useissa eri tehtävässä ja Gallant on mahdollistanut minulle uralla etenemisen. Tällä hetkellä työskentelen Team Leadina ja alaisina minulla on palkanlaskennan työntekijöitä.  

Mikä työssäsi on parasta? 

Vaihtelevuus, sillä yksikään päivä ei ole samanlainen. Työni on eräänlaista ongelmanratkaisua ja palkitsevinta on, että näkee oman työn tuloksen. Työ esimiehenä on mukavaa ja pidän ihmisläheisestä työskentelystä. Tiimini on täynnä ammattilaisia, joten työskentely heidän kanssaan on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Haasteet ja ongelmat vaihtelevat laidasta laitaan. Meillä on mahtava yhteishenki ja alansa parhaiden kanssa on helppo työskennellä.

Mikä sitten tekee Gallantista hyvän työnantajan?

Gallant tukee itsensä kehittämistä. Myös etätyömahdollisuus ja liukuva työaika ovat ihan ykkösiä jo lasten takia.

Millaista arki Gallantilla on? 

Meillä on todella hyvä ilmapiiri ja työyhteisö, joka tukee ja auttaa joka tilanteessa. Mielikuva taloushallinnon työntekijöistä voi olla hyvin erilainen verrattuna siihen, mitä se todellisuudessa on. Meillä ei ole totista porukkaa. Vaikka työtä tehdään tosissaan, saa silti nauraa ja pitää hauskaa. Toiminta on läpinäkyvää, ja kuukausittain käydään läpi lukuja, faktoja ja liikevaihtoa, jotta meillä työntekijöillä on ajantasainen tieto tilanteesta. 

Kuulostaa hyvältä! Kerro vielä mikä on mielestäsi Gallantin paras puoli?

Työviihtyvyys! Täällä on hyvä olla. 

Jokainen Gallantlainen on oman elämänsä supersankari. Jos kuitenkin saisit valita minkä tahansa supervoiman, mikä se olisi?

Lentäminen olisi tosi kätevää! Ei olisi kiire, kun matkat saisi taittaa nopeasti ilman ruuhkia. Lomamatkoillekin pääsisi nopeasti – toki matkatavaroiden kanssa vois tulla ongelmia, koska en osaa pakata kevyesti ja ostelen aina liikaa reissuilla…

Pakkaaminen on matkaajan pahin vihollinen! Entä kuka on sinun oma supersankarisi?

Oma äiti tietenkin. Hän tosin on jo menehtynyt, mutta kaikki mitä hän teki – opetti, hoivasi, helli, rakasti – on jotain, mitä haluan vaalia aina. Äitini kasvatti neljä vahvaa naista, ja haluan myös itse olla yhtä ihana äiti omille lapsilleni. 

Kiitos Pinja!
Haluatko Pinjan ja muiden mahtavien Gallantlaisten auttavan liiketoimintaasi kasvamaan? Ota yhteyttä, niin laitetaan homma käyntiin.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Ota yhteyttä

Heräsikö kysymyksiä palveluistamme tai ratkaisuistamme? Ota yhteyttä. Tulemme yrityksesi tueksi niin muutostilanteisiin, kasvuun kuin arkeen.