Valokeilassa Accounting Specialist, KLT Elina Aaltonen
Tervetuloa tutustumaan kasvun supersankareihin!
Uusi blogisarjamme esittelee todellisen kasvun supersankaritiimin! Tänään asiantuntijoiden estradin parrasvaloissa loistaa Tampereen toimipisteellä kohta 10 vuotta kirjanpidon timanttiliigassa viihtynyt Elina.
Mukava tavata! Avaisitko aluksi, miten sinusta tuli Gallantlainen?
Oikeastaan se oli yhdestä puhelinsoitosta kiinni. Olin jo valmiiksi alalla, mutta tunsin Gallantista (silloinen Gylling Accounting) lähinnä vain nimen. Sitten Max Gylling, nykyinen Gallant-konsernin hallituksen puheenjohtaja, oli yhteydessä ja sai vakuuteltua, että Gallant olisi minulle oikea paikka – missä hän oli täysin oikeassa. Hyvistä työkavereista on vuosien mittaan kasvanut parhaita ystäviäni.
Dreamteam löydetty! Mitä kaikkea olet ehtinyt Gallantilla tehdä?
Kirjanpito ja siihen liittyvä verotuspuoli on ollut koko ajan päätyöni. Kymmenessä vuodessa asiakaspooli ehtii monesti muuttumaan, mutta osan kanssa yhteinen matka on jatkunut ihan alkuvuosista asti.
Vuonna 2005 opiskelin ammattikorkeakoulussa, ja heti ensimmäisen kirjanpidon luennon jälkeen sanoin kavereilleni, että nyt olen löytänyt oman juttuni. Se oli aitoa ja vahvaa kirjanpitorakkautta ensi silmäyksellä. Saan työelämässäni keskittyä siihen, mistä aidosti myös nautin.
Wow! Rakkautta ilmassa. Osaatko sanoa, mikä on parasta työssäsi?
Asiakkaat ovat todella iso tekijä. Itselleni on tärkeää luoda molemminpuolinen luottamussuhde, jonka ei tarvitse olla vain haudanvakavaa talousasiaa – keskustelut maan ja taivaan väliltä tekevät päivistä värikkäitä.
Yhä edelleen huomaan ihmetteleväni, miten hienoa kirjanpito on! Se on kuin tanssia, joka soljuu eteenpäin ja lopulta kaikki täsmää. On kiehtovaa ajatella, että koskaan ei voi olla täysin valmis. Myös verottaja ja lainsäädäntö pitävät huolen, että uuden opettelu ja oppiminen on jatkuvaa.
Vietät työkavereiden kanssa aikaa myös vapaalla. Mitä teette?
Otamme rennosti! Matkustaminen on yksi intohimoistani, joka syttyi toden teolla muutamia vuosia sitten. Olen aina pakannut matkalaukun pari kertaa vuodessa, mutta ennen koronaa teimme parhaimmillaan 5–6 reissua. Henkinen kotini on Balilla, mutta kaikki matkakohteet ovat omalla tavallaan upeita. Nyt marraskuussa suuntaamme Teneriffalle.
Minkälainen matka ura Gallantilla on ollut? Nousukiitoa koskien omaa osaamistasi?
Meillä tuetaan työntekijöiden kehittymistä todella hyvin. Ihan Gallant-uran alkumetreiltä asti on ollut selvää, että uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen nähdään tärkeänä asiana, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. Esimerkiksi kirjanpitäjän auktorisointi, eli KLT-pätevyys, vaatii koulutusta, jonka talo on minulle tarjonnut.
Saan arjessa keskittyä siihen, mistä pidän ja asiakaspoolin moninaisuus antaa sopivasti sekä haastetta että draivia. Meillä on myös sisäisiä työryhmiä, joihin voi oman kiinnostuksen mukaan hakeutua ja päästä vaikuttamaan itselle tärkeisiin asioihin.
Talo tarjoaa hyvät koulutuspääomat! Mitä muita etuja arvostat?
Arjessa on paljon joustoa, mikä on näppärää, jos täytyy virka-aikana juosta hoitamaan omia kiireellisiä asioita. Itsellä suurin työkuorma painottuu kuun alkuun, jolloin teen pidempää päivää – ja vastavuoroisesti lyhennän sitten loppukuusta. Harvoin arjessa ajattelee, että joustava työaika on etu, mutta sitähän se parhaimmillaan on.
Mikä saa sinut tulemaan töihin joka päivä?
Tämä työ itsessään sekä ympärilläni olevat ihmiset. He ovat valtava voimavara! Koskaan ei tarvitse pakertaa yksin ongelmien kanssa, vaan aina löytyy sparrailukaveri, jonka saa innostumaan mistä tahansa verotuksen pikkunyanssista.
Kertoisitko vielä, millainen yrityskulttuuri Gallantilla on?
Yksi hienoimpia asioita meillä: olemme kaikki erilaisia, käyttäydymme eri tavoin, mutta saamme olla juuri sellaisia kuin olemme.
Avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri on suojaverkko, jossa ei tarvitse pelätä tyhmienkään kysymysten esittämistä – tai sitä, että suun avaamisen jälkeen sinua arvostetaan vähemmän työntekijänä tai kollegana. Näin 15 vuoden taustallakin joutuu välillä kysymään tyhmiä, mikä on ihan parasta. Meidän työssämme pyörivät talouden isot luvut ja toisten rahat, eli on parempi kysyä kuin luulla tietävänsä.
On satavarmaa, että kirjanpito on supervoimasi! Jos saisit vielä jonkun toisen, mikä se olisi?
Olen aina haaveillut lentämisestä ja myös nähnyt paljon unia, joissa lennän. Miten hienoa olisi päästä nopeasti ulkomaille, ilman että on takapuoli ihan puutuneena penkissä!
Vielä vihonviimeinen, kuka on oma supersankarisi?
Arvostan suuresti omia vanhempiani ja läheisiäni. Pyrin kuitenkin olemaan itse oma supersankarini ja hyvällä tavalla ylpeä rakentamastani arjesta ja elämästä.
Kiitos Elina!
Haluatko Elinan ja muiden mahtavien Gallantlaisten auttavan liiketoimintaasi kasvamaan? Ota yhteyttä, niin laitetaan homma käyntiin.