Joululahjat ja yrityslahjat – Mitä pitää huomioida verotuksessa?

Joululahjat ja yrityslahjat – Mitä pitää huomioida verotuksessa?

Ennen kuin päätetään, mitä antaa lahjaksi, on hyvä miettiä asiaa verotuksen kannalta.

Vuoden loppu lähestyy ja siinä samassa joulu, joka tarkoittaa monelle joululahjojen antamista. Myös yritysmaailmassa joululahjat ovat yleisiä: monet haluavat muistaa henkilökuntaa, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita joulun aikaan. Ennen kuin päätetään, mitä antaa joululahjaksi, on hyvä miettiä asiaa verotuksen kannalta. Näin voidaan välttyä ikäviltä yllätyksiltä jälkikäteen.

Tässä kirjoituksessa kerromme mitä kannattaa huomioida joululahjojen ja yrityslahjojen hankinnassa verotuksen osalta.

Joululahja työnantajalta työntekijälle

Työnantaja voi antaa työntekijälleen verovapaasti kohtuullisen joululahjan. Verottajan näkökannasta lahja on kohtuullinen, kun sen arvo on enintään 100 euroa ja lahjakäytäntö koskettaa koko henkilökuntaa. Lahja tulee antaa muuna kuin rahana tai siihen verrattavana suorituksena. Lahjakortti ei näin ollen käy lahjaksi, sillä verottaja tulkitsee sen verotettavaksi tuloksi, mikäli työntekijälle jää vapaus valita, miten lahjakortin käyttää. Mikäli työntekijä hankkii lahjansa itse ja yritys korvaa sen kulukorvauksena, tulkitaan sekin verottavaksi tuloksi valinnanvapauteen perustuen.

Käytännössä hyvä joululahja on esinelahja, esimerkiksi herkkukori. Henkilökunnan joululahjaan voi sisältyä myös alkoholia esimerkiksi viinipullon verran. Henkilökunnan lahjoissa tulee myös huomioida tasavertaisuus eli lahjakäytäntö tulee olla sama yrityksen sisällä. Arvonlisäverojen vähennysoikeutta ei henkilökunnan joululahjoissa koskaan ole. Yrityksen tuloverotuksessa lahjat kuitenkin saa vähentää.

Joululahja asiakkaalle tai yhteistyökumppanille

Asiakkaalle tai yhteistyökumppaneille annetut joululahjat ovat joko mainoslahjoja tai edustuslahjoja.

Mainoslahja

Mainoslahjasta on kyse, kun annetaan vähäinen massalahja, joka annetaan usealle eri vastaanottajalle samanaikaisesti ja samanlaisena. Verotuksen kannalta vähäisen mainoslahjan arvonlisäverollinen ostohinta on enintään 50 euroa. Mainoslahjoja ovat esimerkiksi näytekappaleet yrityksen tuotteista tai esineet, joihin on painettu yrityksen logo. Mikäli yritys jakaa merkkipäivänään asiakkaille lahjoja, tulkitaan nekin usein mainoslahjoiksi. Mainoslahjoista saa vähentää arvonlisäveron, ja ne ovat vähennyskelpoisia myös tuloverotuksessa. Tavanomaisia mainoslahjoja ovat esimerkiksi kynät, kalenterit ja huivit.

Edustuslahja

Edustuslahja on yksilöllisempi, jolloin se on valittu lahjansaaja mielessä pitäen. Edustuslahjoissa lahjansaajaksi saatetaan esimerkiksi valita kaksi parasta yhteistyökumppania, jolloin kyse ei ole mainoslahjan tavoin massalahjasta. Kun yritys haluaa muistaa asiakasta merkkipäivänä, on kyseessä myös edustuslahja. Edustuslahjoista ei saa vähentää arvonlisäveroa ja tuloverotuksessa vähennyskelpoiseksi luetaan vain 50 prosenttia kuluista. On hyvä muistaa, että alkoholi luetaan aina edustuslahjaksi, vaikka lahja muuten täyttäisi mainoslahjan kriteerit.

Henkilökuntaeduista ja edustusmenoista lisätietoja Verohallinnon sivuilta:

Kaikissa yleisissä verotukseen liittyvissä kysymyksissä voit aina olla yhteydessä omaan kirjanpitäjääsi.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Ota yhteyttä

Heräsikö kysymyksiä palveluistamme tai ratkaisuistamme? Ota yhteyttä. Tulemme yrityksesi tueksi niin muutostilanteisiin, kasvuun kuin arkeen.