Taneli Tikka vahvistamaan Gallantin hallitusta

Taneli Tikka vahvistamaan Gallantin hallitusta

Taneli Tikka tuo kokemusta sekä näkemystä erityisesti strategia– ja muutosjohtamisesta sekä teknologiaymmärrystä.

Gallantin hallituksen jäseneksi on nimetty sarjayrittäjä ja hallitusammattilainen Taneli Tikka. Hallitusta eteenpäin puheenjohtajan roolissa luotsaa pitkän kokemuksen sekä vahvan näkemyksen tulevaisuuden kehityksestä omaava Max Gylling.

Gallantilla oli vauhdikas ensitaival syksyllä 2019, kun kaksi yhtiötä yhdistivät voimansa. Yhdistymisen sekä uuden brändin julkistamisen jälkeen kasvu on jatkunut vauhdikkaasti. Olemme kehittäneet entisestään asiantuntijuuttamme asiakkaidemme tueksi, laajentamalla osaamistamme ja tuomalla uusia kyvykkyyksiä mukaan osaksi Gallant-perhettä. Vauhdikkaan syksyn jälkeen meidän on aika kiinnittää huomio organisaation perustaan, johon olennaisena kuuluu vahvan hallituksen rakentaminen.

Gallant – niin kuin koko talouden toimiala
– on suuren murroksen äärellä.

Ala muuttuu ohjelmistojen ja algoritmien ansiosta. Asiantuntijan työ tehostuu ja voi kattaa tehokkailla järjestelmillä yhä suurempia kokonaisuuksia hyvällä laadulla. Tämän murroksen sekä meidän omien kasvutavoitteidemme takia on tärkeää varmistaa strateginen kyvykkyytemme. Hallituksen tulee terävöittää strategiaamme sekä luoda strategista ketteryyttä muutokseen.  Jaoimme Max Gyllingin kanssa näkemyksen, jossa operatiivinen ja strateginen työ on syytä selkeästi erottaa toisistaan. Maxin kyvykkyyden keskittäminen puhtaasti strategiseen toimintaamme on hieno asia. Kuitenkin, vaikka meillä on useiden vuosikymmenten kokemus etuna tästä toiminnasta, olisi varsin harhainen kuva uskoa, että pärjäisimme vain omalla osaamisellamme. Ulkopuoliset hallituksen jäsenet ovat arvokas tapa valjastaa huippuasiantuntemusta yhtiön käyttöön.

Lähdimme hallituksen rakentamisessa liikkeelle roolituksien ja kyvykkyyksien kautta. Ensin hahmotimme avainkyvykkyydet, joita hallitukseemme tarvitaan tavoitteidemme ja omistajien tahtotilan saavuttamiseksi. Tämän jälkeen alkoi kartoitus henkilöistä, jotka voivat näitä kyvykkyyksiä meille tuoda.

Taneli Tikka tuo kokemusta sekä näkemystä erityisesti strategia –ja muutosjohtamisesta sekä teknologiaymmärrystä. Lisäksi Tanelin kokemus tehokkaan hallitustyöskentelyn toiminnasta on varmasti avuksi, kun kehitämme johtoryhmätyöskentelyämme.

”Yli 20 vuoden kokemus johtotehtävistä teknologia-alalta ja eri aloilla toimivien yrityksien hallituksissa toimiminen ovat tuoneet minulle vahvaa näkemystä sekä kokemusta.  Tietämykseni ja kokemukseni antavat minulle sellaisia työkaluja, joiden avulla voin osaltani hallituksen jäsenenä tukea johtoa Gallantin strategian ja tulevaisuuden sävyttämien haasteiden ratkaisemisessa sekä auttaa luomaan niitä tekijöitä, joilla onnistutaan. Gallant on monen erilaisen kulttuurin summa ja yksi selkeä teema työssäni on kulttuurin rakentaminen yhdessä muiden Gallantilaisten kanssa sekä niiden positiivisten voimavarojen käyttö, joita asiantuntijoistamme löytyy. Olen erityisen iloinen voidessani sanoa, että olen mukana tässä positiivisessa muutoksessa yhtenä Gallantilaisena”, Taneli Tikka kertoo.

Ennen kaikkea kyvykäs hallitus tuo tukea sekä mielenrauhaa toimitusjohtajan työhön, kun tiedän että takanani on tiimi, johon voin kiitollisena tukeutua.

 

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Tuomas Tahvanainen

Chief Executive Officer

Tuomas Tahvanainen

Ota yhteyttä

Heräsikö kysymyksiä palveluistamme tai ratkaisuistamme? Ota yhteyttä. Tulemme yrityksesi tueksi niin muutostilanteisiin, kasvuun kuin arkeen.