
Interim-asiantuntija – nopea apu kesän, kasvun ja muutoksen keskellä
Loma ei kysy aikaa – eikä yllättävä irtisanoutuminen. Interim-asiantuntija turvaa talouden myös poikkeustilanteissa.
Lomakausi, kasvu tai kriittinen irtisanoutuminen – yrityksen arjessa on hetkiä, jolloin taloushallinnon osaamista tarvitaan nopeasti. Interim-palvelu tuo ratkaisun tilanteisiin, joissa aikaa ei ole hukattavaksi ja jatkuvuus on turvattava.
Interim-asiantuntija ei ole vain väliaikainen paikkaaja, vaan kokenut tekijä, joka tarttuu tehtäviin nopeasti, tuo mukanaan osaamista ja helpottaa painetta kriittisillä hetkillä. Alla kolme aitoa tarinaa tilanteista, joissa Gallantin interim-palvelu pelasti tilanteen – ja loi parhaillaan myös pitkäaikaisen luottamussuhteen.
1. Kun kirjanpitäjä lähtee kesken H1-closingin
Erään asiakkaamme konsernitilinpäätöksestä vastannut kirjanpitäjä irtisanoutui kesäkuun alussa – juuri ennen H1-closingia. Kahden viikon varoitusaika, eikä uutta vakituista ehtisi rekrytoida ajoissa.
Gallantin interim-asiantuntija esiteltiin muutamassa päivässä ja pääsi aloittamaan heti. Tilanne ratkesi ilman katkoksia, closing hoidettiin ajallaan ja asiakas oli tyytyväinen. Yhteistyö jatkuu edelleen – vielä kaksi vuotta myöhemminkin.
2. Kun CFO tuntuu vielä liian isolta investoinnilta
Moni kasvuyhtiö huomaa jossain vaiheessa, että taloushallinnon arki rullaa, mutta isomman kuvan johtaminen jää puolitiehen. Budjetointi, kassavirran seuranta ja rahoitusneuvottelut saattavat kuormittaa toimitusjohtajaa – mutta oman CFO:n palkkaaminen voi tuntua vielä liian aikaiselta tai suurelta satsaukselta.
Juuri tässä tilanteessa osa-aikainen interim-asiantuntija on täydellinen ratkaisu: saat käyttöön taloushallinnon asiantuntijan juuri siinä laajuudessa kuin tarvitsette. Yksi asiakkaamme sai kauttamme Financial Advisorin, joka sparrasi johtoa, toi talouteen rakennetta ja toimi osa-aikaisena CFO:na – ilman raskasta rekrytointiprosessia tai täysiaikaista sitoutumista.
Ratkaisu oli joustava, kustannustehokas ja ennen kaikkea tehokas. Jo muutamassa viikossa asiakas sai selkeämmän näkymän talouteensa – ja rauhan keskittyä oman liiketoiminnan kehittämiseen.
3. Kasvu toi painetta – taloushallinto tarvitsi vahvistusta
Nopeasti kasvanut suomalainen teollisuusyritys huomasi, että taloushallinnon prosessit ja resurssit eivät enää riittäneet. Rutiinit kuormittivat, eikä kehittämiselle jäänyt aikaa.
Meiltä saatiin interim-asiantuntija, joka otti arjen haltuun ja samalla kehitti prosesseja. Kolmeksi kuukaudeksi suunniteltu toimeksianto venyi lähes vuoden mittaiseksi – ja lopulta tiimiin liittyi myös toinen Gallantin asiantuntija. Organisaatio sai aikaa hengittää ja vahvistaa toimintaansa kestävästi.
4. Controller irtisanoutui – tehtävät jatkuivat
Pörssiyhtiön controller irtisanoutui lyhyellä varoitusajalla. Taloushallinnon rooli oli kriittinen, ja työpanos piti paikata nopeasti.
Gallantin interim CFO aloitti viikon sisällä, ehti saada perehdytyksen ja hoiti tehtävät sujuvasti rekrytointiprosessin ajan. Uuden vakituisen työntekijän aloitettua hän jäi vielä tukemaan kehityshankkeita – ja asiakassuhde jatkui senkin jälkeen.
Interim-palvelu tuo osaamista oikeaan aikaan
Interim-palvelu ei ole pelkkä tilapäisratkaisu. Se on tapa varmistaa, että liiketoiminta jatkuu ja kehittyy – myös silloin kun aika, osaaminen tai resurssit ovat kortilla.
Olipa kyseessä:
-
lomakauden tuuraus
-
kasvun aiheuttama resurssivaje
-
kriittinen irtisanoutuminen
-
tarve osa-aikaiselle CFO:lle
…me olemme tukenasi. Saat meiltä oikean osaamisen oikeaan aikaan – osa-aikaisena tai kokoaikaisena, juuri tarpeesi mukaan.